Vuosina 2007–2009 tehtyjen tilaajavastuutarkastusten johdosta on 20.4.2010 mennessä määrätty laiminlyöntimaksu tai -maksuja yhteensä 205 tilaajayritykselle tai julkishallinnon toimijalle. Määrätyistä 205 laiminlyöntimaksusta 61 tapauksesta (n. 30 %) on valitettu hallinto-oikeuteen, jossa 25 tapauksen käsittely on edelleen kesken. Hallinto-oikeuden käsittelyssä 21 tapauksessa päätös on pidetty sellaisenaan voimassa, 9 tapauksessa maksun määrää on alennettu ja 6 tapauksessa päätös on kumottu. Laiminlyöntimaksujen yhteissumma vuosina 2007–2009 oli 1 078 125 euroa (20.4. mennessä) ja hallinto-oikeuden päätösten johdosta summasta on palautettu tilaajille 70 075 euroa.
Tilaajavastuulain mukaisen selvitysvelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä 1500–15 000 euron suuruinen laiminlyöntimaksu työtä tilaavalle yritykselle. Maksu määrätään esimerkiksi sillä perusteella, että selvityksiä ja todistuksia on hankittu myöhässä tai niitä ei ole hankittu ollenkaan tai sillä perusteella, että tilaaja on tehnyt sopimuksen sellaisen tahon kanssa, jonka vastuuhenkilö on liiketoimintakiellossa.
Laiminlyöntimaksuista valitetaan melko paljon, mutta määrätyt päätökset pitävät yleisesti ottaen hyvin hallinto-oikeudessa. Valvontahavaintojen mukaan työnantajat tunsivat tilaajavastuulain velvoitteet vuonna 2009 paremmin kuin aikaisemmin, mutta laiminlyöntimaksujen ja havaittujen puutteiden suhteelliseen määrään sillä ei näytä olevan vaikutusta. Asiaan voi osaltaan vaikuttaa se, että rakennusalalla siirryttiin tarkastamaan enemmän pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Voidaan sanoa, että ne alat, joilla tarkastuksia on tehty vuodesta 2007 alkaen, tuntevat lain velvoitteet parhaiten. Myös tiedotusvälineiden ja sidosryhmien kiinnostus valvontaan on osaltaan lisännyt tietoa lain velvoitteista.
Tilaajavastuulain valvonnasta järjestettiin sidosryhmätilaisuus 27.4. Helsingissä. Tilaisuudessa esiteltiin valvontatuloksia, työsuojeluviranomaisen laajentuneita tiedonsaantioikeuksia sekä tilaajavastuulain toteutumisesta tehtyä tutkimusta ”Valvontaa ja vastuuta ulkopuolisen työvoiman käyttöön”. Tutkimus on julkaistu työ- ja elinkeinoministeriön julkaisusarjassa ja se on luettavissa sähköisenä osoitteessa: http://www.tem.fi/files/24727/TEM_51_2009_tyo_ja_yrittajyys.pdf
Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä tuli voimaan 1.1.2007. Lain tarkoituksena on harmaan talouden ja epäterveen kilpailun torjuminen. Tilaajavastuulain valvonta kohdistuu niihin yrityksiin ja julkisyhteisöihin, jotka käyttävät lain soveltamisalaan kuuluvaa alihankintaa tai vuokratyövoimaa.
Lisätietoja:
Tarkastaja Eveliina Taipale (o.s. Forssell), puh.020 636 1500 (vaihde)