Aluehallintovirasto
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Pelastustoimi ja varautuminen
Peruspalvelut ja oikeusturva
Poliisi
Työsuojelu
Ympäristöluvat
Virastot

 

PSAVI

Ylijohtaja Savolainen: Veteraanien kuntoutukseen lisävaroja 

”Vaikka laitoskuntoutuksen aika alkaa olla ohi, selkeä tarve näyttää sille vielä kuitenkin olevan, kun kaikki halukkaat eivät pääse jokavuotiseen kuntoutusjaksoon.”, totesi ylijohtaja Terttu Savolainen puhuessaan kansallisen veteraanipäivän juhlassa Oulussa.

Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on Savolaisen mukaan paljon kuntia, jotka ovat monipuolistaneet veteraanikuntoutusta.  Savolainen pitää tärkeänä, että hyvät käytännöt leviävät laajasti eri kuntiin.  Lähivuosina tarvitaan Savolaisen mukaan kuitenkin monipuolisia avo- ja kotikuntoutuksen palveluja ja sellaisia käytänteitä, joilla tuetaan veteraanien turvallista kotona asumista.

”Valtiovalta kunnioittaa ja arvostaa veteraanien isänmaan hyväksi tekemää työtä.  Vaikka kaikkiin veteraanijärjestöjen veteraanien aseman parantamisehdotuksiin ei ole riittänyt voimavaroja, voidaan suomalaisen veteraanihuollon olevan aivan maailman huipputasoa. ” totesi Savolainen lopuksi.

Puhe kokonaisuudessaan