Lisätietoja: Viestintäpäällikkö Ulla Niemelä, 040 5033128
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (PSAVI) ylijohtaja Terttu Savolainen vierailee torstaina 19.8.2010 Siikalatvan kunnassa , jossa hän keskustelee kunnan edustajien kanssa ajankohtaisista aiheista.
Päivän aikana keskustellaan Siikalatvan kunnan asioista ja ylijohtaja Savolainen kertoo Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toiminnasta. Tilaisuuteen osallistuu kunnan luottamusmies- ja virkamiesjohtoa.
Ylijohtaja Savolaisen mukana ovat johtaja Marja-Leena Kärkkäinen PSAVIn peruspalvelut, oikeusturva ja luvat –vastuualueelta sekä viestintäpäällikkö Ulla Niemelä ja tekninen avustaja Pentti Åman.
Ylijohtaja Savolainen aloitti kuntakierrokset toukokuussa Kainuusta ja Kuusamosta. Alkukesällä olivat vuorossa Haapavesi, Nivala ja Raahen seutukunta.
Kuntavierailut jatkuvat pitkin syksyä ja tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä ylijohtaja Savolainen on tutustunut kaikkiin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kuntiin.