Aluehallintovirasto
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Pelastustoimi ja varautuminen
Peruspalvelut ja oikeusturva
Poliisi
Työsuojelu
Ympäristöluvat
Virastot

16.2.2010 

PSAVI

Ylijohtaja Savolainen haluaa Pohjois-Suomen kauttaaltaan Suomen turvallisimmaksi alueeksi 

Lisätietoja Viestintäpäällikkö Ulla Niemelä 040 503 3128

Pohjois-Suomi kauttaaltaan Suomen turvallisimmaksi alueeksi

”Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastojen alueet käsittävät lähes puolet koko Suomen alueesta. Se kertoo myös, että  täällä ovat myös  suurimmat haasteet harvaan asuttujen alueiden turvallisuudessa.

Hallitus on asettanut sisäisen turvallisuuden ohjelman tavoitteeksi, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Me voisimme asettaa tämän rinnalle oman tavoitteemme siitä, että Pohjois-Suomessa teemme suunnitelmallisesti työtä sen eteen, että alue on  kauttaaltaan Suomen turvallisin alue vuonna 2015 ja että parannamme erityisesti harvaan asuttujen alueiden turvallisuutta,” ehdottaa ylijohtaja Terttu Savolainen 16.2.2010 Kajaanissa sisäisen turvallisuuden seminaarissa pitämässään puheessa

Puhe kokonaisuudessaan