Aluehallintovirasto
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Pelastustoimi ja varautuminen
Peruspalvelut ja oikeusturva
Poliisi
Työsuojelu
Ympäristöluvat
Virastot

31.5.2010 

Itä-Suomen aluehallintovirasto

Osaava-ohjelman valtionavustukset opetushenkilöstön täydennyskoulutukseen jaettu 

Osaava-ohjelman valtionavustukset opetushenkilöstön täydennyskoulutukseen on nyt jaettu. Jaettavaa paikallisille toimijoille oli koko Suomessa yhteensä n. 6,5 milj. euroa. Hankehakemuksia saapui lähes 30 milj. euron edestä.  

Hallitusohjelmaan on kirjattu työnantajan velvoite huolehtia henkilöstön ammatillisesta osaamisesta, ja opettajuuden vaaliminen ja opettajien työolosuhteiden parantaminen on yksi hallituksen keskeisiä tavoitteita. Opetus- ja kulttuuriministeriö vastasi haasteeseen Osaava-ohjelmalla, jonka rahoitusta aluehallintovirastot jakavat alueillaan. Tarkoituksena on, että Osaava-ohjelmaan tulisi vuosittaiset haut aina vuoteen 2016 asti.

Osaava-ohjelmalla kehitetään opetustoimen henkilöstön ammatillista osaamista, turvataan osaamisen kehittämisen suunnitelmallisuutta ja vahvistetaan tämän perustana olevia täydennyskoulutusrakenteita. Tänä vuonna teemoina ovat mm. tietoyhteiskuntaosaaminen, työhyvinvointi ja laatutyö. Erityisesti ohjelma kohdistuu aiemmin vähän koulutukseen osallistuneisiin opettajiin, pää- ja sivutoimisiin tuntiopettajiin, yli 55-vuotiaisiin opettajiin, vasta työuransa aloittaneisiin opettajiin sekä sivistys- ja oppilaitosjohtoon. Hankkeita toteuttavat verkostot, jotka muodostuvat yleissivistävän opetuksen, ammatillisen perus- ja aikuiskoulutuksen sekä vapaan sivistystyön oppilaitoksista ja koulutuksen järjestäjistä. 

Itä-Suomen aluehallintovirasto jakoi vuonna 2010 yhteensä 718 000 euroa alueelle. Hakemusten yhteissumma oli lähes neljä miljoonaa euroa. Tänä vuonna rahoitettaviksi nousivat kahdeksan hanketta, joita ovat Kiteen kaupungin ”Kirkkaasti parasta osaamista Keski-Karjalassa”, Kuopion kaupungin koulutuspalvelukeskuksen ”Osaava ISOverstas - verkko-oppimisen edelläkävijä ja aktiivinen toimijaverkosto” sekä ”PoSa-Osaava - Pohjois-Savon koulutuspalveluiden henkilöstö osaavaksi”, Kuopion kesäyliopiston ”Ammattitaidon syventäminen Itä-Suomen Vapaan sivistystyön oppilaitoksissa”, Lieksan kansalaisopiston ”Pielisen Karjalan Osaava-hanke”, Liperin kunnan ”Joensuun kaupunkiseudun osaava-hanke (JOSKO-hanke)”, Mikkelin kesäyliopiston ”Itä-Suomen kesäyliopistojen kehittämishanke (Itä-KeKe)” sekä Savonlinnan kesäyliopistoyhdistys ry:n ”OSAAva Savo Etelässä (OSAA SE!)”.

Itä-Suomen Osaava-hankkeiden 2010 kartta

Opetushenkilöstön osaamisen turvaaminen, ajan tasalla pitäminen ja lisääminen ovat koulutuksen ja tulevaisuuden osaamisen kehittämisen kulmakiviä. Osaava-ohjelman hankkeet ovat osaltaan vastaamassa tähän.  

Lisätietoja:
  
Sivistystoimentarkastaja Johanna Albert, p. 050 456 0605, johanna.albert@avi.fi


Sivistystoimentarkastaja Kari Lehtola, p. 040 505 0740, kari.lehtola@avi.fi