Valituksia laiminlyöntimaksuista on vireillä hallinto-oikeuksissa
Uudenmaan työsuojelupiirin tilaajavastuutarkastajat tekivät vuonna 2009 yhteensä 51 tarkastusta logistiikka-alalla eri puolilla Suomea. Noin 70 prosenttia kaikista tarkastuksista tehtiin Kaakkois- ja Pohjois-Suomen alueilla. Tarkastuksia suunnattiin sekä suuriin että pieniin toimijoihin, pääasiassa maantiekuljetusyrityksiin, mutta mukana oli myös varastointipalveluja tarjoavia yrityksiä.
Logistiikka-alan tarkastuksilla käytiin läpi 143 sopimusta, joista 69 kuului tilaajavastuulain mukaisen selvitysvelvollisuuden piiriin. Puutteita havaittiin noin puolessa tarkastetuista 69 sopimuksesta. Määrällisesti selkeimmin esille nousivat puutteet kaupparekisteriotteissa ja selvityksissä sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. Lisäksi lähes puolessa selvitysvelvollisuuden alaisista sopimuksista oli puutteita veronmaksua tai eläkevakuutusmaksuja koskevien selvitysten osalta.
Logistiikka-alalla sopimuskumppaneina olivat usein vanhat toimijat, joista ei tilaajayrityksellä ollut selvitysvelvollisuutta sopimuskumppanin toiminnan tai sopimussuhteen vakiintuneisuuden takia. Moni sopimus rajautui lain soveltamisalan ulkopuolelle alihankkijan työnantaja-aseman puuttumisen vuoksi.
Vuonna 2009 laiminlyöntimaksuja määrättiin selvitysvelvollisuuden laiminlyönnistä tarvittaessa. Sopimuskohtaisen laiminlyöntimaksun suuruus vaihtelee 1 500 eurosta 15 000 euroon.
Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä, ns. tilaajavastuulaki tuli voimaan 1.1.2007. Laki velvoittaa tilaajat selvittämään alihankkijoidensa ja työvoiman vuokraajien kaupparekisteri-, verovelka- ja eläkevakuutustiedot sekä tiedot sovellettavista työehdoista ennen työtilausten ja sopimusten tekemistä. Tietojen perusteella tilaajan on harkittava, aloittaako se yhteistyön palveluntarjoajan kanssa. Lain tarkoituksena on kitkeä harmaata taloutta ja epätervettä työn hinnalla kilpailua.
Uudenmaan työsuojelupiirin tehtävät ovat 1.1.2010 alkaen siirtyneet Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle.
Lisätietoja:
Tarkastaja Oskar Aho, puh. 040 - 356 3224 tai 020 636 1500 (vaihde), oskar.aho@avi.fi