Aluehallintovirasto
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Pelastustoimi ja varautuminen
Peruspalvelut ja oikeusturva
Poliisi
Työsuojelu
Ympäristöluvat
Virastot

11.5.2010 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Koneiden melutietoja valvotaan kansainvälisessä hankkeessa 

Huhtikuun alussa 2010 käynnistyi kansainvälinen hanke, jonka puitteissa kerätään ja valvotaan koneiden ohjekirjoissa annettuja melutietoja. Hanke on EU:n yhteinen ja siihen osallistuu 14 maata. Suomessa aluehallintovirastojen työsuojelutarkastajat ja Sosiaali- ja terveys­ministeriön työsuojeluosasto osallistuvat hankkeeseen.

Hankkeen tarkoituksena on selvittää koneiden melupäästöjä koskevien tietojen asianmukaisuutta. Konevalmistajien tulee antaa käyttäjän ohjekirjoissa melua koskevia tietoja konedirektiivin eli Suomessa koneasetuksen (400/2008) vaatimusten mukaisesti. Asianmukainen melua koskeva tieto voi olla koneen ostotilanteissa yksi valintakriteeri. Työpaikoilla melutietoja voidaan käyttää hyödyksi melua koskevissa vaaranarvioinneissa.

Koneiden ohjekirjoissa annettavien melupäästötietojen keräämistä varten on kehitetty erillinen tarkastuslomake, jota hankkeeseen osallistuvat maat käyttävät.

Suomessa koneiden melutietoja tullaan keräämään ja valvomaan tarkastuksilla, jotka kohdistuvat mm. työpaikoilla käytössä oleviin koneisiin, valmistajien ja maahantuojien varastoissa oleviin koneisiin, Internet-sivuilta saataviin koneiden ohjekirjoihin ja messuilla ja näyttelyissä esillä oleviin koneisiin.    

Lisätietoa tarkastuksista ja hankkeesta:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto
työsuojeluinsinööri Tuija Lukkari, puh. 020 636 1500

Lounais-Suomen aluehallintovirasto
tarkastaja Asko Jaakola, puh. 020 636 1050

Itä-Suomen aluehallintovirasto
ylitarkastaja Erkki Koponen, puh. 020 636 1030

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
ylitarkastaja Tapani Vänni, puh. 020 636 1060

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
tarkastaja Heikki Pihlajaniemi, puh. 020 636 1020