Parhaillaan on käsillä se aika vuodesta, jolloin kesätyöntekijät ovat työssä. Jotta ikävyyksiltä vältyttäisiin, on syytä olla perillä nuorten työllistämiseen liittyvistä säännöksistä. Näitä ovat työsopimus, palkkaus, työaika ja työturvallisuus.
Nuorella työntekijällä tarkoitetaan alle 18-vuotista työntekijää. Työhön voidaan pääsääntöisesti ottaa 15 vuotta täyttänyt peruskoulunsa lopettanut henkilö.
Vuonna 2010 voidaan kesätöihin ottaa 14 vuotta täyttävä henkilö siten, että työssäoloaika on ½ kesälomasta. Peruskoulunsa päättänyt voi työskennellä koko kesä. Alle 13-vuotias tai nuorempi saa työsuojeluviranomaisen poikkeusluvalla työskennellä esiintyjänä tai avustajan taide- ja kulttuuriesityksissä sekä muissa vastaavissa tilaisuuksissa.
Jos ongelmia ilmaantuu, pitäisi asiaa pyrkiä selvittämään ensisijaisesti työpaikalla. Jos työpaikalla on luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu tai vastaava työntekijäin edustaja, voi nuori pyytää apua häneltä. Jos asia ei paikallisesti selviä, voidaan selvittelyapua pyytää työsuojeluviranomaisilta.
Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue palvelee, antaa neuvoja ja ohjeita Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueella niin työnantajille kuin työntekijöillekin.
Seuraavassa on yhteenveto keskeisimmistä nuorten työllistämiseen liittyvistä asioista.
Kesätyötä koskevan työsopimuksen tekeminen ja työsuhteen päättyminen
Kesätöitä koskevat työsopimukset on viisainta tehdä kirjallisina, vaikka suullinenkin sopimus on osapuolia sitova. Ellei työsopimusta tehdä kirjallisena, on työnantaja yli kuukauden kestävissä työsuhteissa velvollinen antamaan kirjallisen selvityksen työsuhteen ehdoista. Selvityksestä pitää käydä ilmi mm. palkka, työaika, työtehtävät ja työsuhteen kesto. Työsopimuskaavake löytyy esim. Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen internet-sivuilta. Sieltä löytyy muutakin tietoa: www.tyosuojelu.fi
Työntekijällä on oikeus saada työsuhteen päättyessä työtodistus. Työtodistus kannatta aina pyytää, se on tärkeä asiakirja uutta työpaikkaa tai koulutuspaikkaa haettaessa.
Kesätyö päättyy työsopimuksessa sovitun ajan kuluttua ilman irtisanomisaikaa. Lopputili on maksettava viimeisenä työpäivänä, ellei muuta ole sovittu. Ellei nuori ole pitänyt työsuhteensa aikana ansaitsemaansa lomaa, lopputilin yhteydessä maksetaan lomakorvaus.
Palkkaus
Koululaisille maksettava palkka ilmenee yleensä ko. alan työehtosopimuksesta. Palkat ovat keskimäärin 70 - 90 % alimmasta taulukkopalkasta. Niillä aloilla, joilla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta, pitää palkasta sopia työntekijän ja työnantajan kesken.
Aina on syytä varmistua siitä, että palkka lisineen on oikein maksettu. Joka kesä tulee ilmi tapauksia, joissa jopa peruspalkkaa tai ainakin yli- tai sunnuntaityökorvauksia taikka työehtosopimusten mukaisia ilta- ym. lisiä on jätetty nuorille maksamatta. Mainittuja eriä ei saa sopia sisällytettäväksi peruspalkkaan, vaan ne maksetaan sen päälle. Palkan lisät on myös syytä eritellä työntekijälle annettavaan palkkalaskelmaan. Tällaisen laskelman antaminen on hyvä tapa ehkäistä epäselvyyksien ja riitaisuuksien syntymistä ja samalla osoittaa työnantajan hoitavan asiansa avoimesti ja huolellisesti.
Työaika
15 vuotta täyttäneen työaika on sama kuin täysi-ikäistenkin. Myös ylitöiden tekeminen on sallittua, kuitenkin enintään 80 tuntia vuodessa. Alle 15-vuotiaan työpäivä saa kesälomalla olla enintään 7 tuntia, eikä ylitöitä saa tehdä. Töiden tekemistä iltaisin on rajoitettu niin, että alle 15-vuotiaan työaika tulee pääsäännön mukaan sijoittaa klo 8.00 - 20.00 väliseen aikaan ja 15 vuotta täyttäneen osalta 6.00 - 22.00 väliseen aikaan. Yötyö on nuorilta käytännössä kielletty.
Tehdyt työtunnit on työnantajan merkittävä työaikakirjanpitoon. Myös työntekijän on aina syytä kirjata tekemänsä työtunnit muistiin esim. kalenteriin siltä varalta, että niistä tulee myöhemmin epäselvyyttä. Näin erityisesti silloin, jos työpäivien pituudet vaihtelevat, töitä tehdään muutoin epäsäännöllisesti taikka kun tehdään ylitöitä.
Työturvallisuus
Työtehtävät on suhteutettava nuoren fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn. Nuorten työnopastuksesta ja työn valvonnasta tuleekin kantaa erityistä huolta. Ainakin työskentelyn alkuvaiheessa edellytetään käytännössä jatkuvaa valvontaa, jotta voidaan varmistua luotettavasti siitä, että nuori on oppinut tekemään työnsä oikein ja turvallisesti.
Eräät työt ovat kokonaan kiellettyjä alle 18-vuotiailta. Tällaisia töitä ovat esim;
- työt, jotka ovat kohtuuttoman rasittavia tai sisältävät huomattavaa vastuuta turvallisuudesta tai varallisuudesta,
- yksin tehtävät työt, joissa on ilmeinen tapaturman tai väkivallan vaara,
- työt, joissa käsitellään vaarallisia aineita.
STM on vahvistanut esimerkkiluettelon nuorille vaarallisista töistä (STM:n asetus 302/2007), joita ei saa teettää ollenkaan alle 16-vuotiailla. Luettelossa mainittuja töitä saa 16 vuotta täyttäneillä teettää, jos työn turvallisuudesta on huolehdittu riittävästi. Tällöin työnantajan tulee lisäksi ilmoittaa työn teettämisestä alueensa aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle. Ilmoituslomakkeita saa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilta ja virastojen internet-sivuilta.
Lisätietoja saa Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta,
työsuhdepäivystys puh. vaihde 020 636 1030