Aluehallintovirasto
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Pelastustoimi ja varautuminen
Peruspalvelut ja oikeusturva
Poliisi
Työsuojelu
Ympäristöluvat
Virastot

7.7.2010 

Itä-Suomen aluehallintovirasto

Iso Myyn ja Metropolin työsuojelutarkastuksissa ei havaittu suuria ongelmia 

Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue toteutti työsuojelutarkastuksia Joensuussa sijaitseviin Kauppa­keskus Iso Myyn ja Metropolin yrityksiin toukokuussa 2010. Tarkastus tehtiin 46:n eri työnantajan työpaikkaan. Työnteki­jöitä näissä työpaikoissa oli yhteensä 170 henkilöä. Tyypillisin työntekijämäärä työpaikoissa oli 3 – 4 henkilöä. 

Työsuojelutarkastusten tuloksia

Tarkastajille muodostuneen käsityksen mukaan työpaikat olivat pääsäätöisesti valmistautuneet tarkastuksiin ja suhtautuminen työsuojeluasioihin oli asiallisen positiivinen.  

Tarkastuksilla annettiin kahdeksan kehotusta. Seitsemän kehotusta annettiin työnantajan velvollisuudesta järjestää työterveyshuolto ja yksi kehotus yleiskoneen suojauksesta.

Toimintaohjeita annettiin 95 kappaletta. Eniten toimintaohjeita annettiin työsuojelun toimintaohjelman puuttumisesta sekä työ­paikan vaarojen selvittämisestä ja arvioinnista eli työnantajalla ei ollut todennettavissa olevaa työ­paikan vaarojen selvitystä ja mahdollisten haitta- tai vaaratekijöiden riskien arviointia. Seuraavaksi eniten toimintaohjeita annettiin työpaikalla nähtävänä pidettävien lakien järjestämisen laiminlyönnistä, henkilöstön työsuojeluasioihin perehdyttämisestä, työpaikan rakenteellisesta ja toiminnallisesta turvallisuudesta, työterveyshuollon toimintasuunnitelman tekemisestä/päivittämisestä sekä työpaikkaselvityksen ja lakisääteisten terveystarkastusten toteuttamisesta.

Tarkastajat havaitsivat puutteita lisäksi mm. työnantajan käytännöissä käsin tehtävissä siirroissa ja nostoissa, häirinnän ja epäasiallisen kohtelun tilanteiden il­moitus ja käsittelykäytännöissä, työaikakirjanpidossa sekä tapaturmavakuutusilmoituksen, työterveyshuoltosopimuksen ja työterveyshuollon työpaikkaselvitysraportin nähtävillä pidossa. Kaikkiaan toimintaohjeita annettiin 23 eri asiakokonaisuudesta. Tarkastajat valvovat työn­antajille annettujen toimintaohjeiden ja kehotuksen noudattamista 31.8.2010 jälkeen.

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Auli Oranen-Pyykönen, p. 044 762 9321
auli.oranen-pyykonen(at)avi.fi