Taajama-alueella sijaitsevan omakotitalon 240 litran sekajäteastian kahden viikon välein tapahtuva tyhjennys maksaa Pohjois-Pohjanmaalla 4,12 – 10,77 euron välillä/kerta omakotitalon sijaintikunnasta sekä kuljetusjärjestelmästä riippuen, keskihinnaksi muodostui 7,10 euroa. Kainuussa hinta oli 5,70 – 10,64 euroa, keskihinta 7,75 euroa.
Jätehuoltopalveluiden hinnoissa oli isoja eroja kuntien välillä. Hintoja ei kuitenkaan voi verrata suoraan toisiinsa, sillä esim. kuljetusmatkat ja muut hinnoitteluperusteet vaihtelevat. Jätteenkuljetuksessa käytetään joko kunnan järjestämää tai sopimusperusteista kuljetusjärjestelmää. Sopimusperusteisessa kuljetusjärjestelmässä yritykset voivat hinnoitella palvelunsa vapaasti ja kuluttajat voivat vaihtelevassa määrin kilpailuttaa jätekuljetusyrityksiä riippuen siitä, löytyykö alueella toimivia palveluntarjoajia useampia. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella suurin osa kunnista kuuluu sopimusperusteiseen jätteenkuljetusjärjestelmään.
Aluehallintovirastot selvittivät maaliskuussa 2010 yhdessä Kuluttajaviraston kanssa taajama-alueella sijaitsevan omakotitalon jätehuollon maksuja. Kyselyssä selvitettiin sekajäteastian (240 l), biojäteastian (140 l) ja energiajäteastian (240 l) tyhjennyksen hintaa kerralta. Tyhjennyshinnat sisältävät kuljetus- ja jätteenkäsittelymaksun. Hintatietoja saatiin 42 kunnan alueelta Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialueella.
Biojäteastian kahden viikon välein tapahtuvan tyhjennyksen hinta oli Pohjois-Pohjanmaalla keskimäärin 8,08 euroa/tyhjennys ja Kainuussa 7,82 euroa/tyhjennys. Tyhjennysmaksuun voi sisältyä myös biojätepussi tai se voidaan veloittaa erikseen. Biojätettä kerättiin lähes kaikissa kuntakeskuksissa.
Kuuden viikon välein tapahtuvan energiajäteastian tyhjennyshinta kerralta vaihteli Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella 3,50 – 7,95 euron välillä. Pohjois-Pohjanmaalla keskihinnaksi muodostui 6,14 ja Kainuussa 5,92 euroa/tyhjennyskerta. Energiajätettä kerättiin omakotitalouksilta vain joka kolmannessa kunnassa.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueen kunnista 13 keräsi ekomaksua, jonka suuruus vaihteli 20 euron ja 42 euron välillä. Kainuun kaikissa kunnissa ekomaksu oli 24 euroa. Ekomaksua vastaavaa maksua ja muita kuluja, kuten liittymis- ja ylläpitomaksuja voidaan periä joissakin kunnissa myös jäteastian tyhjennyshintaan sisällytettynä, mikä myös vaikeuttaa hintojen vertailua. Tiedot ekomaksuista saatiin puhelimitse kunnista ja jäteyhtiöiltä sekä osittain myös näiden nettisivuilta. Ekomaksuilla katetaan mm. ekopisteitä, hyöty- ja ongelmajätteiden käsittelyä sekä jätehuollon neuvontapalveluja.
Kunnat antavat paikallisia yleisiä määräyksiä jätehuollon järjestämisestä alueellaan. Tällaisia kunnallisia jätehuoltomääräyksiä voidaan antaa esimerkiksi jätteen keräyksestä, lajittelusta, säilyttämisestä, kuljetuksesta, hyödyntämisestä tai käsittelystä sekä tarvittavista toimista jätteestä aiheutuvien terveys- ja ympäristövaarojen ehkäisemiseksi. Tietoa asuinpaikkakunnan jätehuollosta ja jätteiden lajittelusta saa esimerkiksi kunnan nettisivuilta, ympäristösihteeriltä tai muulta kunnan jäteneuvonnasta vastaavalta sekä oman alueen jätehuoltoyhtiöltä ja kuljetusyrittäjiltä.
Lue koko vertailu
Valtakunnalliset tiedot:
Kuluttajavirasto, erikoissuunnittelija Ari Luukinen, 010 605 7144
(lisämaksullinen numero, ilman lisämaksua vaihteen kautta, 010 19 4700)