Tasavallan Presidentti on myöntänyt 4.12.2009 kaksi hengenpelastusmitalia Oulun läänin alueelle. Mitalin saajat ovat Outi Annika Katainen Ylivieskasta ja Petri Juhani Väisänen Puolangalta.
Ylijohtaja Terttu Savolainen luovutti hengenpelastusmitalit torstaina 11.3. 2010.
Outi Katainen toimi 12 –vuotiaana erittäin neuvokkaasti evakuoidessaan 5 alle kouluikäistä lasta tulipalon sytyttyä joutumatta itse paniikkitilaan ja pelastettuaan näin heidän henkensä.
Petri Väisänen oli toiminut erittäin rohkeasti ja neuvokkaasti onnistuessaan pelastamaan toverinsa tämän tipahdettua avantoon. Väisänen oli itsekin uponnut kaksi kertaa jään läpi, mutta oli jatkanut toverinsa pelastamista ja asettanut oman henkensä vaaralle alttiiksi. Petri Väisänen ei pääse osallistumaan tilaisuuteen.