Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Itä-Suomen sotilasläänin Kymenlaakson Aluetoimisto järjestävät yhteistyössä alueellisen maanpuolustuksen 50. jatkokurssin Reserviupseerikoululla Haminassa 25.- 26.8.2010.
Kurssin päämääränä on antaa osanottajille yleiskuva maanpuolustuksen eri alojen tämänhetkisestä valmiudesta ja kehittämisnäkymistä sekä ylläpitää kosketusta alueellisen maanpuolustuskurssin aiemmin käyneisiin henkilöihin.
Jatkokurssin osanottajat ovat Haminassa vuonna 2005 pidetyn XLVII yleiskurssin suorittaneita. Lisäksi on mukana sellaisia henkilöitä aikaisemmilta yleiskursseilta, jotka eivät ole voineet osallistua jatkokurssille. Osallistujia on kaikkiaan 38.
Kurssin puheenjohtajina toimivat aluehallintoviraston pelastusylitarkastaja Einari Kapiainen sekä Kymenlaakson aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Markku Hutka.
Kaakkois-Suomen alueella on kuluvan vuoden aikana järjestetty keskiviikkona Haminassa alkavan kaksipäiväisen jatkokurssin lisäksi viisipäiväinen maanpuolustuskurssi viime huhtikuussa Lappeenrannassa. Lokakuussa järjestetään maanpuolustuksen erikoiskurssi Kouvolassa.
******************************************
Ylijohtaja Anneli Taina avaa kurssin Reserviupseerikoulun auditoriossa keskiviikkona 25.8. klo 9.00. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita avaustilaisuuteen!
Kokoontuminen Reserviupseerikoulun pääportilla (os. Kadettikoulunkatu 7) klo 8.30. Avaustilaisuutta koskeviin tiedusteluihin vastaa aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Markku Hutka, puh. 0299 438 100.
******************************************
Lisätietoja:
Pelastusylitarkastaja Einari Kapiainen, puh. 0400 256 560
einari.kapiainen(at)avi.fi