Tiedotteet 2017

Ulkomaalaisten yritysten ennakkoilmoittamismenettely on käynnistynyt vilkkaana

Työsuojelun vastuualue

Työntekijöitä Suomeen lähettävien ulkomaalaisten yritysten velvollisuus ilmoittaa lähettämistä koskevat tiedot on alkanut vilkkaasti. Ilmoittamisvelvollisuus on ollut voimassa 1.9.2017 alkaen.

 Jo ennakolta arvioitiin ilmoittamisvelvollisuutta koskevien kyselyjen perusteella, että ilmoituksia tulisi runsaasti. Ensimmäisen viikon aikana ilmoituksia tuli huomattava määrä, noin 400 kappaletta, mikä tarkoittaa, että samalla tahdilla ilmoituksia tulisi vuoden aikana reilut 20.000. Määrän arvioidaan kuitenkin tasaantuvan. Ilmoituksista 85 % kohdistuu Lounais-Suomen ja Etelä-Suomen aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueille.

 Ilmoittamisvelvollisuuden voimaan astuminen on näkynyt myös neuvonnassa. Ylitarkastaja Anu Ikonen kertoo vastanneensa elo-syyskuun vaihteen aikana päivittäin lukuisiin sähköpostikyselyihin sekä puheluihin.

Ilmoitusten perusteella pystytään arvioimaan loppuvuonna aikaisempaa paremmin lähettävien yritysten ja lähetettyjen työntekijöiden määrää Suomessa. Ilmoitusten perusteella työsuojeluviranomainen pystyy aikaisempaa tehokkaammin kohdentamaan valvontaa lähetettyjen työntekijöiden työsuhteen vähimmäisehtojen toteutumiseen.

 Lisätietoa:  http://www.tyosuojelu.fi/tyosuhde/lahetetty-tyontekija/ilmoitusvelvollisuus

 Ylitarkastaja Anu Ikonen, Lounais-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue, etunimi.sukunimi@avi.fi

 


Updated
Print Print
Share

Oikopolut

Tiedotearkisto