Aluehallintovirasto
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Pelastustoimi ja varautuminen
Peruspalvelut ja oikeusturva
Poliisi
Työsuojelu
Ympäristöluvat
Virastot

Maanpuolustuskurssit 

Alueelliset maanpuolustuskurssit edistävät toimintavalmiutta

Lounais-Suomen ja Länsi- ja Sisä-Suomen  aluehallintovirasto järjestävät vuosittain kaksi alueellista maanpuolustuskurssia yhdessä sotilasläänin kanssa. 

Kurssin päämääränä on:

  • antaa yleiskuva Suomen turvallisuuspolitiikan perusteista, maanpuolustuksen järjestelyistä ja eri alojen varautumisesta
  • esitellä maanpuolustuksen ja väestönsuojelun keskeisiä alueellisia ja paikallisia organisaatioita sekä niiden tehtäviä ja toimintavalmiutta erityisesti poikkeusoloissa
  • edistää alueen viranomaisten ja muiden johtavien henkilöiden yhteistoimintaa ja toimintavalmiutta normaali- ja poikkeusoloissa



Kurssit ovat kutsukursseja
Alueellisille maanpuolustuskursseille kutsutaan osanottajiksi talouselämän, valtion alue- ja paikallisviranomaisten, kuntien, kirkon, tiedotusvälineiden, järjestöjen ja puolustusvoimien edustajia.
Kurssi kestää viisi päivää.

Lisäksi järjestetään vuosittain 1 jatkokurssi alueellisen maanpuolustuskurssin aiemmin käyneille. Jatkokurssi kestää 1-2 päivää.

Puolustusvoimat vastaa valtakunnallisista kursseista
Valtakunnallisista maanpuolustuskursseista vastaa puolustusvoimat. Kurssien osanottajat kutsutaan eduskunnasta, hallinnosta, puolustusvoimista, talouselämästä, tiedotusvälineistä ja järjestöistä sekä tieteen, opetuksen ja kulttuurin piiristä.

Aluehallintovirasto tekee vuosittain oppilasesityksiä valtakunnallisille maanpuolustuskursseille eri hallinnonaloilta.



Yhteystiedot:
Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Suunnittelija Pirjo Tuominen puh. 040 539 1024
Pelastusylitarkastaja Jari K Laine puh 0400 327 098